Yrittäjä Vesa Aitto-oja, joka keräsi viime vaaleissa Oulun vaalipiirissä yli 1600 ääntä, asettuu tulevissa vaaleissa ehdokkaaksi Kristillisdemokraattien listalle.
Aitto-ojan mielestä oikeistopuolueet ovat siirtyneet arvoliberalismin suuntaan. Tämä arvottomuus on näkynyt myös yleisenä moraalittomuutena esimerkiksi vaalirahakohussa. Aitto-ojan mielestä myös perheet on
unohdettu. Yhä useampi lapsiperhe elää kurjuudessa eikä apua ole saatavilla. Suuria puolueita lapsiperheiden kurjuus ei tunnu kiinnostavan.
Aitto-ojan mielestä uskonnolla ei saa politikoida. Silti on väistämätöntä, että ehdokkaan ja edustajan vakaumus näkyy niissä valinnoissa, joita hän tekee. Kristillistä vakaumusta ei tarvitse hävetä. Se saa näkyä myös päätöksenteossa. Vesa Aitto-oja on taustaltaan vanhoillislestadiolainen. Siirtyminen kristillisdemokraatteihin on historiallinen, koska perinteisesti vanhoillislestadiolaisten piirissä on varsinkin Oulun vaalipiirissä
äänestetty erityisesti keskustaa ja kokoomusta. Aitto-oja katsoo, että yhteiskunnan arvomurroksen keskellä kristillisten arvojen esillä pitäminen on entistä tärkeämpää. Aitto-ojan mielestä kristillisdemokraatit oli hänelle luonteva valinta.
Kristillisdemokraattien puoluesihteeri Peter Östman on hyvillään Vesa Aitto-ojan päätöksestä. Vesa ottaa rohkean askeleen ja tekee uraa uurtaava työtä, kun hän historian ensimmäisenä edustajana
vanhoillislestadiolaisuudesta lähtee Kristillisdemokraattien ehdokkaaksi, sanoo Östman.
- Perhekäsitys, arvopohja sekä suhtautuminen yrittäjyyteen on tärkeitä asioita monille suomalaisille. Kristillisdemokraatit ovat profiloituneet näissä kysymyksissä ja uskon että Vesan ehdokkuus avaa
uusia mahdollisuuksia KD:n kasvulle myös muissa vaalipiireissä, analysoi puoluesihteeri Östman.
- Vapaus uskoa ja ilmaista omaa uskoaan sekä vakaumustaan on ihmisen tärkein perus vapaus, sillä se koskettaa syvästi ihmisyyttämme ja maailmankuvaamme. Tälläkin asialla on suuri merkitys ja on tällä
hetkellä monissa muissakin herätysliikkeissä ajankohtainen kysymys .